Suven Sopranos?

Politiikassa on korkea aika tarttua yhteistyöhön.


Suomella on kyseenalainen kunnia joutua jo toisen kerran syvään lamaan parin vuosikymmenen sisällä. Onnena onnettomuudessa on, että meillä on päättäjiä, jotka tietävät kuinka kriisi etenee. Ensin vienti ja talouskasvu romahtavat, sen jälkeen työttömyys karkaa käsistä.


Päättäjillämme pitäisi myös olla tiedossa, että laman pisimmälle ulottuvat vahingot ovat sosiaalisia ja psykologisia. Laman vuoksi joudumme tinkimään hyvinvoinnista. Silloin pitäisi pystyä rakentamaan yhteishenkeä ja aitoa tunnetta reilun pelin Suomesta.


Vanhasen II hallituksen eväät olivat jo alun pitäen heikot. Hyvinvoinnin perusta, kestävä julkinen talous, ei hallitusohjelman kirjoittajia kiinnostanut. Tarkoitus oli jakaa etuuksia omille taustaryhmille ja jättää laskut seuraavan hallituksen ja tulevien sukupolvien maksettavaksi. Talouslama on murskannut Vanhasen hallituksen lyhytnäköisyydelle ja tyhjille lupauksille rakennetun ohjelman.


Vuoden mittaan paisunut vaalirahakorruptio on vienyt loputkin hallituksen toimintakyvystä. Pääministerin puolueelta paljastuu koko ajan uusia kytköksiä rahavallan ja poliittisen päätöksenteon väliltä. On myös pelättävissä, että kunnallisen eläkevakuutuslaitos Kevan kautta myös julkisia, yhteisiä varoja on koplattu Keskustan omaan rahoitukseen. Kaikki vaalirahoituksen moraalisäännöt on kaadettu. Ainoaksi lohduksi on sanottu, ettei asiassa sentään ole mitään rikollista. No, katsotaan, mitä löytyy.


Hallituksessa kyräillään toisten tekemisiä. Kesän kovimpia lausuntoja rahan ja vallan kytkennöistä on antanut Kokoomuksen juristi-ministeri Vapaavuori. Valtiovarainministeri ja Kokoomuksen puheenjohtaja Katainen on harventanut tuenilmauksia ja tunnustanut, ettei pysy mukana Keskustan rahoituskuvioiden selvittelyssä.


Keva-Nova-Kepu – rahoituksen seuraaminen onkin haastavaa. Rahaa on siirrelty kolmen - neljän portaan välityksellä Kevan maksamista palkkioista salaiseen vaalitukeen. Onneksi YLE on viime aikoina uusinut amerikkalaista laatusarjaa Sopranos, joka auttaa pysymään kärryillä. Yhdessä ohjelmasarjan jaksoista kerrotaan, miten raha kulkee: mafiosot käyttävät rahan haalimisessa liikeyritystä, jonka nimiin tehdään laskua ja velkaa. Takaisin maksusta ei tarvitse kenenkään huolehtia, sillä rahasta tyhjennetty yritys ajetaan konkurssiin. 


Kaikki ovat varmasti sitä mieltä, että nyt kaivataan uutta aloitusta. On vaikea sanoa, miten pöytä saataisiin puhtaaksi, mutta kun edes tietäisi mitä missäkin astiassa on. 


Uuden alun vaatimusten muuttaminen puheesta toimiksi ei ole helppoa. Uusien eduskuntavaalien pitäminen ei olisi kovin viisasta: vajaan vuoden aikana on pidetty jo kunnallis- ja eurovaalit, joissa kummassakaan ei ylletty kovin innokkaaseen äänestämiseen. Entä jos sekava ja sotkuinen vaalirahoitus pudottaisi äänestysvilkkauden niin alas, että tulos olisi arpapeliä? 


On parempi selvittää puoluerahoitus kunnolla, säätää asiasta työryhmän huolella valmistelema tiukka laki ja mennä vasta sitten vaaleihin.


On myös tarpeen muistaa, että politiikassa ei ole kysymys puolueiden keskinäisestä pelistä, vaan asioiden hoitamisesta. Tärkein hoidettava asia ei suinkaan ole vaalirahoitus, vaan Suomen talouden ja suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan pelastaminen.


Hallituspuolueet tekisivät viisaasti, jos ne tarttuisivat SDP:n jo viime syksynä tarjoamaan yhteistyöhön. Ne voisivat panna jopa paremmaksi ja tarjota hallituksen ohjelman ja pohjan neuvottelemista uudelleen. Koska hallitusohjelma ei kuitenkaan toteudu, ne eivät siinä liikaa menettäisi. Riippumatta siitä, mitkä tai ketkä olisivat hallitusvallassa ensi vaalikaudella, olisi ainakin yritetty yhteistyötä, kun hyvinvointiyhteiskunta on vaakalaudalla.