14. heinäkuuta 2009

Lomaa kuvina

Kaupunkimatkat ovat suosikkejani, ja tällä kertaa pääsin matkaan ilman työohjelmaa. Parin päivän loma vei Espanjan Kataloniaan, Barcelonaan. Kaupunki oli hieno, ja viihdyin erinomaisesti. Herkulliset tapakset ja cava tekivät kauppansa.
Kävin tietysti kaupungin tunnetuimmassa kohteessa, Gaudin suunnittelemassa huikeassa Sagrada Familia -katedraalissa. Kuvasta yllä saa hieman käsitystä mittasuhteista.

Rauhallinen käyskentely keskeytyi toisena lomapäivänä, kun kuulin kovaäänistä vihellystä ja pauketta. Kyseessä oli mielenosoitus:

Ihmettelin sen voimaa. Väkeä oli todella paljon, ja poliiseja kertakaikkiaan silmänkantamattomiin. Sitten kuului laukaus. Jähmetyin. Kyseessä oli kuulemma kuitenkin paukkupommi, ja rohkenin jäädä katsomaan.
Paukkupommeja räjähti sittemmin lisää, ja kummastelin niiden tarkoitusta: onko tarkoitus vihjailla, että seuraavaksi otetaan oikeat aseet avuksi? Syy mielenosoitukseen selvisi pylväisiin liimaista tarroista. Kyseessä oli Nissanin mittavat irtisanomiset.

Löysin myös paikalliset demarit. Sikälaisten demarinuorten päämaja sijaitsee Diputacio -kadulla. Sielläpä siis poseeraamaan:

Ehkä parasta antia matkallani oli vierailu barcelonalaisen taiteilijan Joan Miron museossa. Fundacio Joan Miro oli ihanassa puistossa kukkulan laella, ja katselemista riitti. Erityisesti pidän Miron voimakkaista väreistä ja muodoista, joista pieni väläys alla.


Hyvää kesää kaikille ja lomaa niille joilla sitä on!

8. kesäkuuta 2009

Onnelliset demarit asuvat Oulussa

Maan onnellisimmat demarit ovat epäilemättä oululaisia. Saavutimme tavoitteemme ja voitimme eurovaalit: Liisa Jaakonsaari on MEP ja aloittaa työnsä Euroopan parlamentissa. Onnea Liisa! Hyvä me!

SDP:n tulos Oulun piirissä on hykerryttävän hyvä. Olemme kolmanneksi suurin puolue - vähällä piti ettemme toiseksi suurin. Ero toisena olevaan kokoomukseen on alustavan laskennan perusteella vain 131 ääntä. Kannatus kasvoi edellisistä eurovaaleista 3,7%. Tulos osoittaa sen, että Pohjois-Suomessakin ihmiset voivat äänestää demareita, kunhan ehdokas ja asiat ovat riittävän motivoivia. Kansa halusi Liisa Jaakonsaaren Euroopan eduskuntaan, ja kävi äänestämässä. Liisa oli uusien euroedustajien ääniharava alueellamme ja pesi komeasti niin Hannu Takkulan kuin Timo Soininkin. Vain valitsematta jäänyt keskustan Kyösti Karjula oli Liisan edellä.

Liisa meni läpi kuten pitikin, Pohjois-Suomi sai asiantuntevan mepin ja Kainuu pitkästä aikaa demarikansanedustajan.

Mutta sitten. Kasvot väkisinkin harmaantuvat kun tarkastelee koko maan tulosta. SDP:n kannatus jäi 17,5 prosenttiin, ja valituiksi tulivat vain Liisa ja (toistaiseksi) sitoutuman Mitro Repo.

Näin alhaisen kannatuksen on pakko olla pohjakosketus. Onhan? Esimerkiksi Erkki Tuomioja kirjoittaa blogissaan, että äänten menetys voi päättyä varmuudella vasta sitten, kun niitä ei ole enää lainkaan jäljellä. Kauhukuvaa ei tarvitse katsella kauempaa kuin vasemmistoliitosta: puolue tippui kokonaan ulos Euroopan eduskunnasta.

Lukemat ovat lohduttomia myös ay-liikkeen kannalta. Selvästi ay-liikkeen piiristä tulleet ehdokkaat keräsivät valitettavan laihan äänisaaliin.

Tietenkin eurovaalit ovat eriluonteiset kuin eduskuntavaalit. EU-vaalit ovat henkilökeskeisiä, ja voimme spekuloida olisiko tuloksemme ollut toinen, mikäli listalla olisi ollut useampi raskaan sarjan poliitikko: Heinäluoma, Tuomioja, Tarja Filatov ja vaikka Maria Guzenina.

Mutta listalla oli vain yksi Liisa, ja SDP puolueena kärsi kiistattoman tappion.

Näissä vaaleissa Timo Soinin perussuomalaiset rynnistivät. Sanomaa ryyditettiin unionivastaisuudella ja muukalaisvihamielisyyttä tihkuvalla maahanmuuttopolitiikalla. Soinin varasijalle jäi Terho Sampo (ps.), kiihotuksesta kansanryhmää vastaan syytteen saaneen Jussi Halla-Ahon oppipoika. Soinilla on porukassa pitelemistä, eikä euro-etätyöstä voi ennustaa helppoa edes mahti-Soinille.

Missä demarin tappio, siellä Soinin menestys. Meiltä vuoti ääniä niin perussuomalaisiin kuin vihreisiinkin, ja epäilemättä myös nukkuvien puolueeseen. Duunarimiehet ovat tarttuneet Soiniin, ja toisaalta ympäristön tilasta huolestuneet nuoret valitsevat sen kummempia miettimättä vihreät. Vihreät ovat kummajainen: samat ihmiset (sama ”perhe”) tulevat valituiksi vuosikymmenestä toiseen, eikä puheenjohtajasta demokratiaa kuuluttavalla puolueella synny minkäänlaista äänestystä.

Mutta pulinat pois. Persut, vihreät ja RKP voittivat vaalit, ja SDP:n on analysoitava poliittinen tilanne huolella. Tuotteemme ei voi olla vanhentunut. Ei, kelpasihan se täällä Oulussakin.

Parhaat kiitokset kaikille SDP:tä äänestäneille ja Liisalle vaalityötä tehneille.

3. toukokuuta 2009

Liisa menee läpi

Enää kuukausi Euroopan parlamentin vaaleihin: vaalipäivä on 7.6. Eurovaalit ovat erittäin tärkeät. Suomi saa uuteen parlamenttiin 13 edustajaa. On Suomen etu, että valittavat ovat vahvoja vaikuttajia ja kovan tason osaajia. Yksi on varma valinta, ja hän on tietenkin Liisa Jaakonsaari.

LinkkiLiisa Jaakonsaaren taidot ja osaaminen hakevat vertaistaan ehdokkaiden joukosta. Lisäksi Liisa on hyvä tyyyppi, jonka kanssa on mukava tehdä vaalityötä ja parantaa maailmaa. Tutustu Liisaan hänen kotisivuillaan. Tässä muutama kuva taannoisesta Liisan kampanja-avauksesta Oulusta.


Tässä yllä esittelemme Maritta Heinosen kanssa pahvi-Liisaa. Oikeastaan se ei olekaan pahvia, vaan muovia, niinpä oikea termi on plastiikka-Liisa. Vaalityö on täydessä käynnissä, ja tunnelmat ovat positiiviset: Liisa menee läpi!

Tapasin Steve Ballmerin

Citizen Services Leadership Forum - tapahtuma huhtikuun lopulla Puolassa oli hieno kokemus. Varsovaan oli kutsuttu 200 Keski- ja Itä-Euroopan sekä Venäjän huippuvaikuttajaa. Mukana oli mm. Liettuan valtiovarainministeri ja aluetason päättäjiä useasta eri maasta. Teema oli kuinka teknologian avulla voidaan tuottaa parempia palveluja kansalaisille.

Varsovan kaupunginjohdon ohella tilaisuutta oli järjestämässä Microsoft. Sain harvinaisen tilaisuuden käyttää puheenvuoro Microsoftin pääjohtaja Steve Ballmerin alustuksen jälkeen. Mainitsin täydelle salille Oulun Ritaharjun Future School -kouluhankkeesta, sekä korostin koulutusta. Ballmer vastasi kertaamalla voimakkaasti kuinka koulutuksessa tulee voida hyödyntää uusinta teknologiaa. Session päätteeksi hän kiitti minua puheenvuorosta, ja kättelimme pariin kertaan. Ballmer on vahva johtajatyyppi. Aikamoista, että sain tilaisuuden tutustua tällaiseen huippujohtajaan.

Minut oli tietenkin kutsuttu paikalle kertomaan millaista on elää kaupungissa jossa teknologiaa on pitkään hyödynnetty. Oulussa parhaillaan käytävä keskustelu kaupungin kehityksen hidastumisesta ja eltaantuneesta ilmapiiristä ei ainakaan Varsovaan asti ollut yltänyt: Oulu tunnetaan yhä teknologiastaan.

Konferenssi kului siivillä, enkä ennättänyt hotelli Hiltonista ulos ennen kuin oli jo lähdettävä lentokentälle. Silti huomasin, kuinka kevät oli Varsovassa jo pitkällä. Silmut puissa ja vihertävä nurmi ovat vuosi vuodelta sykähdyttävämpi näky.

27. huhtikuuta 2009

Päiväkotien sulkeminen on pöyristyttävää

Oulun kaupungin päiväkotien kesäaukiolon supistukset ovat suistaneet lukemattomat oululaisperheet epävarmuuteen. Kalevan huhtikuun alun uutisoinnin mukaan yli kaksikymmentä kaupungin päiväkotia sulkee ovensa kahdeksi kuukaudeksi, ja toiminta keskitetään päivystäviin päiväkoteihin. Sittemmin tietoon on tullut, että kahdeksan viikon sulkuaikaa jaetaan myöhemmällekin ja sulku ulottuu näin esimerkiksi myös syyslomaan.

Tästä on seurauksena monenlaista haittaa, mikä nakertaa lapsiperheiden hyvinvointia vastoin kaupungin tavoitteita. Monelle perheelle tutun päiväkodin sulku merkitsee lapsen siirtämistä vieraaseen ympäristöön. Lapsia ei voi siirtää kuten tavaroita, eikä sopeutuminen uuteen ympäristöön ole aina ongelmatonta. Kuljetusmatkojen pidennykset aiheuttavat ongelmia erityisesti perheissä, joissa ei ole autoa. Lisäksi, kun jo aiemmin on taiteiltu heinäkuun päiväkotien kiinnioloajan kanssa, on tänä kesänä tiedossa tuplasti vaikeuksia useissa perheissä. Uhkana on, että töissä oleville perheille ei jää ollenkaan mahdollisuutta yhteiseen lomaan. Puhumattakaan niiden vanhempien ongelmista, joille ei ole kertynyt lomia ollenkaan tai hyvin vähän. Monille pätkätyöläisille tai työssäkäyville yksinhuoltajille tilanne saattaa käydä ylivoimaiseksi.

Suomen lamakausi 90-luvulla ja sitä seuranneet tarkan markan vuodet eivät olleet sosiaalipolitiikan kehittämisen juhlaa. Yksi merkittävä parannus kuitenkin saatiin aikaan: alle kouluikäisille lapsille taattiin lakisääteinen oikeus päivähoitoon. Tästä uudistuksesta on pidetty kiinni. Hyvästä syystä: varsinkin nousukaudella se on turvannut pienten lasten vanhempien pääsyn työelämään. On huomattava, että päivähoito-oikeus on työssäkäynnin ohella mahdollistanut myös täysipainoisen opiskelun sekä työttömän työnhaun. Lapsille päivähoito on turvannut laadukkaan varhaiskasvatuksen sekä mahdollisuuden vertaisryhmäseuraan lapsiryhmässä.

Oikeus on kirjattu lakiin, eikä sitä sieltä ole otettu pois. Oulun kaupungin virkakunnan esitys päivähoitopaikkojen sulkemisesta kuukauden sijasta kahdeksi kuukaudeksi on kuitenkin vakava yritys toimia lakia vastaan. Lain noudattamiseksi ei voi riittää, että isoon ja laajaan runsaslapsiseen kaupunkiin jätetään auki muutama päivystävä päiväkoti.

Säästöt ovat tarpeen. Ja kaikesta pitää uskaltaa keskustella. Kaupungin ei kuitenkaan pidä ryhtyä säästämään tällaisin toimin. Näin aiheutetaan mielipahan lisäksi monenlaista vahinkoa ja haittaa oululaisille perheille. Ja surkeaksi lopuksi käy vielä niinkin, että päätös todetaan lainvastaiseksi, eikä kaupunki säästä euroakaan. Nyt on todettava esitykseen: Ei käy.

5. huhtikuuta 2009

Mukavia kuulumisia

Huomenna on maakuntahallituksen kokous Kärsämäellä. Kokouksessa valitaan valmisteilla olevan maakunnan ilmastostrategian neuvottelukunnan vetäjä. Maakuntajohtaja esittää tehtävään minua, mistä olen todella mielissäni. Ilmastostrategia perustuu aloitteeseeni, jonka olen tehnyt maakuntavaltuuston puheenjohtajana. Hienoa päästä yhdeksi vetäjäksi työhön.

Muutakin kivaa on huhtikuussa. Esimerkiksi, vierailen nettikolumnistina Kuntaliiton sivuilla. Lue kirjoitukseni tästä linkistä.

Tiistaina sain kirjeen Varsovan kaupunginjohtaja Hanna Gronkiewicz-Waltzilta, joka kutsui minut merkittävään EU-konferenssiin Varsovaan tässä kuussa. Tilaisuuteen on kutsuttu 200 Euroopan ja Keski-Aasian vaikuttajaa. Uskomatonta, että olen päässyt tällaiselle listalle. Minun toivotaan tuovan esiin teknologian merkitystä palveluiden järjestämisessä. Sehän sopii oululaiselle. Konferenssia isännöi Gronkiewicz-Waltzin lisäksi Microsoftin toimitusjohtaja Steve Ballmer.

7. maaliskuuta 2009

Puhujamatkalla Ateenassa

Viime viikon matkani Ateenassa oli varsinainen elämys. Ei vain siksi, että kyseessä oli harvinainen henkilökohtainen kutsu key-speakeriksi merkittävään EU-konferenssiin, vaan erityisesti siksi, että se oli missä oli: länsimaisen sivistyksen alkulähteessä Kreikan Ateenassa.

Minulta pyydettiin tutkimusta- ja tuotekehitystä EU:n aluepolitiikassa käsittelevään konferenssiin puhe teknologiakaupunki Oulusta. Oli upeaa edustaa kotikaupunkia ja kotimaata tilaisuudessa, jossa lisäkseni puhui liuta eurooppalaisia huippunimiä, komissaari Danuta Hübner ja isäntämaan kehitysministeri Kostis Hadjidakis etunenässä. Tilaisuuden isäntänä toimi kreikkalainen konservatiivimeppi Manolis Angelakas.

Puhettani valmisteltiin Pohjois-Pohjanmaan liitossa Oulun kaupungin ja elinkeinoelämän tuella. Valmistautuminen kannatti, sillä puheeni oli jättimenestys. Esiintyminen sujui erittäin hyvin ja Oulun kehitys herätti suurta kiinnostusta. Sain tärkeitä kontakteja, mistä on hyötyä alueellemme kv-edunvalvonnassa ja yhteistyössä. Alla puhujakaartistamme "perhekuvia":
Oikealta lukien yllä olevassa kuvassa EIT:n johtokunnan jäsen Giovanni Colombo sekä hänen avustajansa Gianluca Spinaci, alueitten komitean pääsihteeri Gerhard Stahl, minä, meppi Angelakas sekä hollantilainen konservatiivimeppi aluevaliokunnan koordinaattori Lambert van Nistelrooij vaimoineen.

Tässä alimmassa kuvassa näkyy upea konferenssipaikka Zappeion Palace.

Illallisella oli hymy herkässä, ilmeestäni näkyy tunnelmat:
Ja mikäpä hymyillessä, kun illallinen nautittiin ravintola Dionysoksessa, jonka ikkunasta avautui tällainen näky:
Ehdin kierrellä kaupungissa, mutta valitettavasti tämä tärkein kohde, Akropolis, jäi minulta käymättä. Syy näkyy alla:
Paikka oli työntekijöiden lakkomielenosoituksen vuoksi suljettu. Pitelen manifestia kädessäni, jossa vaadittiin parempia työoloja. Niin kreikkalaista! Kynnys osoittaa mieltä on suomalaiseen menoon verrattuna huomattavasti alhaisempi. Piti siis sekin saada kokea.

Nautin kuitenkin vanhan kaupungin, Plakan, kauniista kujista ja tunnelmista, sekä kävin historiallisella Pnyxillä, jonne ihmiset kokoontuivat demokratian syntyaikoina päättämään yhteisistä asioista. Muistoksi sain muun muassa Angelakasilta lahjaksi saamani kauniin rukousnauhan.