Maakunnan kuuluu mahdollistaa

Greenpeace osoitti mieltään tänään Pohjois-Pohjanmaan liiton viraston oven edessä. En harmi vaan ennättänyt nähdä heitä, vaikka olin tullut jo kahdeksaksi kokouksiin liittoon. Kylmähän ulkona tulee, ja ehkä tarkoituskin oli saada vain näyttävät lehtikuvat, eikä jäädä jaarittelemaan päättäjien kanssa. Tiedä häntä.

Ydinvoima oli saanut mielenosoittajat liikkeelle. Tänään nimittäin oli maakuntahallituksen käsittelyssä Hanhikiven ydinvoimamaakuntakaava, jolla kaavoitetaan alueet Pyhäjoen Hanhikivelle mahdollista Fennovoiman ydinvoimalaa varten.

Minä en kuulu ydinvoiman ajajiin. Olen, kuten olen monessa todistanut, uusiutuvien energialähteiden ja energiatehokkuuden aktivisti. Kannatin silti äänestyksessä maakuntakaavan hyväksymistä ja sen viemistä maakuntavaltuuston käsittelyyn. Miksi?

Ajattelin näin: maakuntakaavalla emme päätä ydinvoimasta. Ratkaisun ydinvoimalasta tekee eduskunta. Eduskunnalla tulee olla käytettävissään soveltuvat sijaintipaikat, jos ja kun päätös ydinvoimalasta tulee. Eduskunnalla tulee olla edellytykset tehdä hyvä päätös, oli se luopua tai lisätä ydinvoimaa.

Maakuntakaavan hylkäämällä sen sijaan olisimme sulkeneet pois mahdollisuuden päättää sijaintipaikaksi Pohjois-Pohjanmaa. Se ei olisi viisasta politiikkaa, sillä maakunnan tulee mahdollistaa. Kyseessä on alueemme historian mittavin teollinen investointi, mikäli eduskunta luvasta näin päättää, ja voimayhtiö paikan näin valitsee. Tätä en ole valmis täysin torpedoimaan, jos se vain kaavasta olisi kiinni.

Omassa punninnassani painoi ympäristöviranomaisten kanta. Ympäristöviranomaisen mukaan Hanhikiven hanke ei aiheuta merkittäviä välittömiä haittoja alueen luontotyypeille ja lajeille. Alueemme ympäristöviranomaiset eivät ole mitään kepeitä herroja, kuten muun muassa Kollajan YVA:n yhteydessä olemme nähneet. Ympäristöviranomaisen kanta on painava, luonto ei tuhoudu.

Kaava siis etenee maakuntavaltuustolle, joka kokoontuu päättämään asiasta 22. helmikuuta.

Maakuntavaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Lyly Rajala oli lahjojen kanssa liikkeellä kokouksessa. Ja ei, Lyly ei lahjonut meitä kannattamansa ydinvoiman taakse. Vaan herra oli lomaillut Thaimaassa (kuten me hänen facebook -kaverinsa olemme saaneet lukea), ja toi kaikille maakuntahallituksen naisille tuliaisiksi silkkihuivit. Valitsin omani lempivärini perusteella, eli päivään sopivan vihreän.

Törmäilevät valtionyhtiöt

Mikä näitä valtionyhtiöitä oikein vaivaa?

Pitkin talvea on kuultu takkuilevasta liikenteestä. Pendolino-junien hyytyminen on jo klisee, ja Finnairin myöhästelyistä uhkaa muodostua toinen. Lapin matkailubisnekselle nähty matkalaukkukatastrofi on märkä rätti päin naamaa, minkä korjaamiseksi tarvitaan melkoinen matkustamisen kasvojen kohotus.

Mutta ei, loppua ei näy: uusin luku kirjoitettiin tänään Helsingin rautatieasemalla. Karkaavat junanvaunut eivät ole leikinasia. Luojan kiitos ihmishenkien menetykseltä säästyttiin. Mutta luulisi, olisi todellakin luullut, että junien jarrujärjestelmät kestävät Suomen pakkasen. On täällä sentään aika usein lunta ja jäätä!

Omakohtaista kokemusta valtionyhtiön törmäilystä tuli joulunaikaan. Finnairin kone oli juuri lähdössä Belgiaan. Odotimme kentällä vielä jäänpoistoa, mutta kaikkea muuta: jäänpoistosta vastaava huoltoajoneuvo törmäsi koneeseemme. Kapteeni kuulutti, että koneen moottori on pahasti vaurioitunut, eikä sillä koneella lennettäisi pariin viikkoon. Konetta piti vaihtaa. Kaikkea siis voi sattua, huoltoajoneuvotkin voivat kolaroida koneet lentokyvyttömiksi.

Sinänsä, jos lentokoneeseen pitää jonkun törmätä, niin toki mieluiten juuri näin vielä kun ollaan kentän kamaralla.

Mutta alkaa olla korkea aika, että näihin valtionyhtiöihin tehdään laatutarkastus. Matkustaminen on välttämätön osa monen ihmisen arkea, ja lento- ja junaliikenteen laatuun ja turvallisuuteen on voitava luottaa.

2010-luvulle

Vuosi on vaihtunut valoisan pakkastalven merkeissä. Kävin joululomalla Belgiassa. Brysselin joulumarkkinat olivat runsaat ja tunnelmalliset, ja kaupungin tunnetuin pikkupoika, Manneken Pis, oli asianmukaisesti pukeutunut:



Oululaisittain avartavaa oli vierailla vajaan sadantuhannen asukkaan Monsin kaupungissa. Siellä oli autoton kävelykeskusta järjestetty tavalla, jonka soisi inspiroivan täälläkin: keskustakehän ulkopuolella oli runsaasti paikoitusalueita, joilta (sekä juna-asemalta) liikennöi tihein vuorovälein kolme linjaa busseja keskustaan ja sen alueella. Bussit olivat matkustajille täysin ilmaisia. Ja vaivattomia, turha sanoakaan.

Tämän tyyppistä ratkaisua maalailin Ouluunkin vuosituhannen alussa, kun kallioparkkiratkaisua vasta viriteltiin. Sitä pidettiin humpuukina. Jaa-a, jossain muualla ollaan oltu toista mieltä. Ehkä tänään olisi toinen ääni kellossa.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille.