Kolumnistina Kuntaliiton sivuilla

Vierailen kolumnistina Kuntaliiton sivuilla. Tekstin voi lukea tästä.

Smart Grid on päivän sana

Euroopan Luonnonvarainneuvostojen verkoston EEAC:n vuosikonferenssi pidettiin viikonvaihteessa Dubrovnikissa Kroatiassa. Aiheena oli kestävät energia- liikenne- ja viherinfrastruktuurit Eurooppaan. Mielenkiintoista, ja mieleenpainuvaa, vai mitä sanotte tästä: paikalla ollut IPCC:n entinen puheenjohtajiston jäsen, Saksan neuvostoa edustanut professori Olav Hohmeyer ennusti kolmen asteen lämpötilan nousulla Grönlannin jäätikköjen sulamista ja merenpinnan nousua peräti seitsemällä metrilla.

Pelastukseksi tarjottiin eurooppalaista superverkkoa, joka yltäisi Pohjois-Afrikkaan asti, sekä voimakasta uusiutuvien energiamuotojen lisäämistä, ennen kaikkea tuulivoiman ja aurinkoenergian lisäämistä. Smart Grid (tai supergrid), eli uudenlainen voimansiirtoverkko, vilahtelee puheissa yhä tiuhempaan. Käsittelen konferenssin sisältöjä tarkemmin myöhemmissä teksteissäni.



Kuvassa Kroatian neuvoston puheenjohtaja Natalija Koprivanac kokouspaikalla kanssani.

Matka sisälsi jännitystä, kun Wienin sankan sumun vuoksi myöhästyimme jatkolennolta. Niinpä päädyinkin Zagrebiin, ihan yllättäen ja pyytämättä. Kuvassa Zagrebin katedraalin edusta, jota ehätimme ihailla vanhassa kaupungissa lentoa odotellessa.



Zagrebissa kiinnitti huomiota lähes hohtavan valkoiset paksut puunrungot:



Itse Dubrovnik oli todella kaunis kaupunki. Sää tosin oli myrskyinen, ja ainoastaan yksi väli oli sen verran tyyni, että uskaltautui ulos. Kävimme vanhan kaupungin muurien sisäpuolella. Linnoitus on vaikuttavan näköinen, erityisesti valaistuna illan pimeydessä.

Politiikan paluu

Lautapöly on laskeutunut ja pääministeri istuu paikallaan. Hallitus ei ole kaatunut, uusia eduskuntavaaleja ei ole pidetty, eikä edes Yleisradion pääjohtajaa ole erotettu – onneksi ei sentään tätä jälkimmäistä.

Pari viikkoa sitten velloneeseen kohuun nähden tilanteen asettuminen on katsantokannasta riippuen joko hieno osoitus suomalaisen yhteiskunnan vakaudesta ja kriisinsietokyvystä tai sitten osoitus siitä, ettei nykyajan teflon-yhteiskunnassa mikään tunnu miltään. Itse edustan pikemminkin tuota toiseksi mainittua kantaa: hallitus on ryvettynyt ennen näkemättömällä tavalla, mutta jatkaa kuin mikään ei olisi.

Monessa muussa länsimaisessa demokratiassa olisi nähty ministerieroja, mutta Suomen hallituksessa ollaan ölövinä, ja osoitellaan sormella oppositiota: Tekin siellä!

Monta kysymysmerkkiä on ilmassa yhä, mutta painetta on selvästi vähemmän.

Kävi miten kävi, seuraavat eduskuntavaalit ovat jo ovella. Selvää on, ettei raha enää 2011 vaaleissa ratkaise. Hanat ovat tiukemmalla, eikä Kehittyvien maakuntien Suomen tai Novan kaltaisia kummisetiä enempäänsä ilmene.

Politiikka palaa politiikkaan, ja pakottaa ainakin kokoomuksen paljastamaan todelliset kasvonsa. Pelkällä mainostoimiston kliffaa hei –kiiltokuvalla ei äänestäjiä enää hurmata. Tilanteessa, jossa Sari Sairaanhoitajalle ei enää voikaan luvata kaikkea kivaa, tulee porvarillinen politiikka pintaan.

Karu arki koittaa myös keskustalle. Puolue kuuluttaa ääni käheänä hajasijoituksesta, mutta yksi toisensa jälkeen sen itsensä kellokkaat pakkautuvat pääkaupunkiseudulle – viimeisin muuttoliikkeen viemä on Paula Lehtomäki Kuhmosta. Näytöt aluepolitiikasta ovat hataralla pohjalla.

Kaikkein ihmeellisintä on vihreiden politiikka. Vihreät istuvat hallituksessa, jonka pöydällä on kolme ydinvoimahakemusta ja joka rakentaa kansallispuistoon. Ei muuten mitään, mutta kun vihreät ovat ympäristöliike. Mutta nähtävästi vihreissä uskotaan, että kakku on mahdollista yhtä aikaa sekä syödä että säästää. Tulevia sukupolviakin muistetaan aina viherpuheissa säännöllisesti, mutta silti vihreitä ei nähtävästi närästä ottaa miljarditolkulla velkaa seuraavien sukupolvien kontolle. Vaalipiirimme vihreä mies moittii hallituksen politiikkaa minkä ehtii – moittisi omiaan.
Mutta ei, vihreiden politiikkakin on osoitus aikamme henkisestä rappeumasta: millään ei ole mitään väliä.

Mutta politiikka tulee taas. Valinkauhassa on nyt poikkeuksellisen paljon. Ennustan, että seuraavat eduskuntavaalit ovat ennen kaikkea verovaalit. Kokonaisveroastetta tulee nostaa, mutta kuinka? Tästä tulee seuraavien vaalien jakolinja. Porvarit ajavat linjaa kohti tasa-veroa. Sitä viitoittavat hallituksen välinpitämättömyys kuntien talousahdinkoa ja siitä seuraavaa kunnallisverojen nostoa kohtaan, sekä muiden tasaverojen (alv:n tuleva korotus) ja tasaveroluonteisten maksujen (kuten yleisradiomaksu) lanseeraus.

Muutos olisi käänteentekevä suomalaisessa yhteiskunnassa: pieni- ja keskituloisten suhteellinen maksurasitus kasvaisi.

Tätä ei voi hyväksyä.

Kysyntää alkaa olla sosialidemokratialle, jonka leipälaji on taloudellisen kilpailukyvyn ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden yhdistäminen.

Kenttäkierroksella Oulun eteläisessä

Viikonloppuna kiersimme jälleen kenttää. Suunta oli tällä kertaa Oulusta etelään, ja tilaisuudet pidettiin Vihannissa, Oulaisissa, Haapajärvellä, Pyhäjärvellä ja Siikalatvassa Piippolan työväentalolla. Hieno kierros. Alla on kuva sunnuntailta Pyhäjärveltä. Kanssani kuvassa ovat valtuutetut Tyyne Tuikka Pyhäjärveltä ja Jari Nahkanen Haapajärveltä, sekä kansanedustaja Raimo Piirainen.



Kuntatalouden kriisi puhutti ehkä eniten. Valtiolta ei kuntiin paljoa apuja heru. Kunnissa nostetaan veroja ja Haapajärvellä jopa lomautetaan henkilöstöä. Hallitus on ilmoittanut kylmästi, ettei valtio maksa kuntien syömävelkaa.
Anteeksi mitä?

Hoi, kuka muistaa miten kokoomus voitti edelliset vaalit tasa-arvotupolla?
Kuntien pienipalkkaisten naisten paras ystävä oli työväenpuolue kokoomus. Mutta kuinka kävikään: lantin lanttia ei kokoomus ole kuntien naisille antanut. Kunnissa ollaan nyt kurimuksessa, ja hunajaisten puheiden vaimennettua naisia uhkaakin nollakierros tai pahimmassa tapauksessa lomautukset.

Lautapölyä

Politiikan yllä leijuu lautapöly. Pääministeri Matti Vanhanen tekisi palveluksen kansanvallalle, mikäli hän haastaisi yleisradion oikeuteen kunnianloukkauksesta. Totuus lautagatesta selviäisi oikeudessa, mutta ei: meidän Matti on mies, joka kyllä saattelee yksinhuoltajaäidin käräjille, mutta jättää "pääministeri-instituutiota" kohtaan tehdyn hyökkäyksen sikseen.

Erikoista on, että Vanhanen nostaa pääministerinviran kilvekseen. Esillä ovat lopultakin kansalainen Vanhasen toimet. Ehkä onkin parempi lopettaa poliittinen veivaaminen pääministerin luottamuksesta. Oikeastaan vaalirahaskandaalin loppuluku kirjoitetaan poliisin ja oikeuslaitoksen kynin. Mitä Novan konkurssipesästä nousee, mitä Nuorisoasuntosäätiön jakamista vaalituista seuraa. Nämä tullaan tutkimaan perin pohjin. Se on kaikkien etu, ja sitten katsotaan kuka eroaa ja mistä.

Kaikki puoluekantaan katsomatta pitää selvittää viimeistä piirua myöten, jotta poliittisen järjestelmän toimivuus turvataan. Kansalaisten luottamus pitää saada palautettua.

Ikävää, erittäin surullista, on että tässä kohussa kaikki poliitikot näyttäytyvät yksinä kelmeinä ja koko politiikka on yhtä kähmintää.

Ei se niin ole.

On tullut korkea aika päättää ummehtuneisuuden aika suomalaisessa politiikassa. "Maan tavoille" tulee loppu, ja siirrymme avoimuuden aikaan. Uusia vaaleja ei kannata lähteä käymään ennen kuin Lauri Tarastin työryhmästä saadaa selvät sävelet siitä miten puolue- ja vaalirahoitus hoidetaan jatkossa. Kampanjabudjetit palautuvat järkevälle tasolle, kun vääristä kohdista vuotavat rahahanat sulkeutuvat. Raha ei jatkossa enää ratkaise.

Nyt aletaan kaivata jo paluuta arkipolitiikkaan. Irvokkainta on, että eduskunnassa viime viikolla käsitelty välikysymys vanhustenhuollosta katosi kokonaan vaalirahaskandaalin alle.

Kävin muuten perjantaina katsomassa oopperan Punainen viiva. Ilmari Kiannon samannimiseen romaaniin perustuva teos oli monella tapaa terveellinen muistutus mistä politiikassa on kyse. Suosittelen kaikille. Punainen viiva vielä vedetään.